Sunnuntaina 11.10. ohjelmassa oli Delhiin tutustuminen - tai tarkemmin sanottuna muutamassa kohteessa vierailu. Olimme saapuneet Indira Gandhin lentokentälle puoli kuudelta ja ensivaikutelma pääkaupungin sarastavasta aamusta oli harmaan utuinen. Ajoimme bussilla Le Meridien -hotelliin, saimme huoneet, söimme aamupalan ja vetäydyimme lepäämään; itsekin jopa nukuin vähän.
Puolen päivän jälkeen lähdimme kiertoajelulle. Näimme komeita hallintorakennuksia, Intian portin, kadun yli ravaavia apinoita ja psykedeelistä liikennettä. Jalkauduimme ensimmäisen kerran tutustumaan sikhitemppeliin. Väentungos ja kuumuus oli melkoinen. Opas johdatteli meidät pieneen huoneeseen, jossa ne, joilla ei ollut mukana huivia, saivat sellaisen päähänsä. Miehet myös. Kengät ja sukat piti vielä riisua ja olimme valmiita jonottamaan temppeliin sisälle. Istuimme hetken lattialla seuraamassa seremoniaa ja siirryimme katsomaan maailma suurinta keittiötä. Sikhien perusperiaatteisiin kuuluu jakaminen. Tässä temppelissä valmistetaan päivittäin ruokaa 10 000 ihmiselle. Varat saadaan lahjoituksista ja vapaaehtoiset tulevat vuoron perään valmistamaan ruuan. Kuljimme avojaloin tilasta toiseen. Yhdessä pilkottiin vihanneksia, toisessa keitettiin linssejä valtavassa padassa, kolmannessa paistettiin naan-leipää, yhdessä suuri joukko ihmisiä söi ruokaa lattialla metallisilta tarjottimilta ja suuren portin takana odotti vuoroaan uusi ruokailijoiden joukko. Jalkamme olivat tahmeita linssisoseesta, kun menimme hakemaan kenkiämme, mutta olipa nähty jotakin todella erikoista!
Seuraavaksi lähdimme riksakyydillä Delhin kuuluisimpaan moskeijaan, jossa mm. säilytetään alkuperäistä Koraania. Meitä oli kaksi yhden riksan kyydissä ja kyllä se meno ylitti tivolielämykset. Riksat puikkelehtivat kadulla kaikkien mahdollisten liikennevälineiden joukossa tosi varmasti. Minua ei ainakaan pelottanut. Laiha mies polki melkoisen rämää polkupyöräänsä sitkeästi ja siinä kyydissä sai rauhassa ihmetellä vanhan Delhin ihmisvilinää, hajuja ja varsinkin ääniä, sillä kaikenlaiset torvet soivat ympärillä ja välillä pauhasi musiikkikin.
Moskeijassa me naiset saimme yllemme aamutakkimaiset kaavut ja kengät piti jälleen riisua, mutta päätä ei tarvinnut peittää. Ihastelimme moskeijan arkkitehtuuria ja näimme, että miehet ja naiset saivat rukoilla samassa tilassa. Intiassa islam on oppaamme mukaan vapaamielisintä.
Moskeijasta pääsimme riksakyydillä takaisin busseille, tällä kertaa kapoisten kujien kautta. Ajoimme bussilla puistoon, jossa on Mahatma Gandhin muistomerkki, ikuinen tuli. Kävelimme puistossa ja otimme koko joukosta ryhmäkuvan, ennen kuin joukko jakaantuisi kahtia seuraavana päivänä.
Tässä vaiheessa alkoi jo olla melkoinen nälkä. Meidän oli määrä syödä illallista yksityiskodissa keskiluokan asuinalueella. Luvassa oli intialaisen ruuan kurssi. Sitä ennen piipahdimme mattokaupassa seuraamassa, miten aito intialainen matto valmistetaan. Opin, että suuren maton tekoon menee kuukausia ja että matto vain paranee vanhetessaan. Senkin opin, että turkkilaiset ja intialaiset matot tehdään eri tavoilla ja että intialainen on ohuempi, mutta kestävämpi.
Lopulta päästiin intialaisen ruuan pariin. Rouva Jyoti Agarwal, Master Chef, toivotti meidät tervetulleiksi kotiinsa ja esitteli ensin intialaista ruokakulttuuria yleensä ja puhui sitten lempiaiheestaan eli mausteista. Hän sanoi, että ruoka korvaa lääkkeet, mikäli ihminen syö oikein. Meille kerrottiin esimerkkejä siitä, mihin vaivoihin mikäkin mauste on. Sitten hän esitteli mm. chutneyn, tikin, voikanan, tandoorikanan, dalin ja pulao-riisin valmistusta ja lopuksi päästiin syömään useaa ruokalajia sekä herkullista suklaakakkua jälkiruuaksi. Saimme kotiinviemisiksi Gourmet Desire -reseptimonisteen.
Puolen päivän jälkeen lähdimme kiertoajelulle. Näimme komeita hallintorakennuksia, Intian portin, kadun yli ravaavia apinoita ja psykedeelistä liikennettä. Jalkauduimme ensimmäisen kerran tutustumaan sikhitemppeliin. Väentungos ja kuumuus oli melkoinen. Opas johdatteli meidät pieneen huoneeseen, jossa ne, joilla ei ollut mukana huivia, saivat sellaisen päähänsä. Miehet myös. Kengät ja sukat piti vielä riisua ja olimme valmiita jonottamaan temppeliin sisälle. Istuimme hetken lattialla seuraamassa seremoniaa ja siirryimme katsomaan maailma suurinta keittiötä. Sikhien perusperiaatteisiin kuuluu jakaminen. Tässä temppelissä valmistetaan päivittäin ruokaa 10 000 ihmiselle. Varat saadaan lahjoituksista ja vapaaehtoiset tulevat vuoron perään valmistamaan ruuan. Kuljimme avojaloin tilasta toiseen. Yhdessä pilkottiin vihanneksia, toisessa keitettiin linssejä valtavassa padassa, kolmannessa paistettiin naan-leipää, yhdessä suuri joukko ihmisiä söi ruokaa lattialla metallisilta tarjottimilta ja suuren portin takana odotti vuoroaan uusi ruokailijoiden joukko. Jalkamme olivat tahmeita linssisoseesta, kun menimme hakemaan kenkiämme, mutta olipa nähty jotakin todella erikoista!
Seuraavaksi lähdimme riksakyydillä Delhin kuuluisimpaan moskeijaan, jossa mm. säilytetään alkuperäistä Koraania. Meitä oli kaksi yhden riksan kyydissä ja kyllä se meno ylitti tivolielämykset. Riksat puikkelehtivat kadulla kaikkien mahdollisten liikennevälineiden joukossa tosi varmasti. Minua ei ainakaan pelottanut. Laiha mies polki melkoisen rämää polkupyöräänsä sitkeästi ja siinä kyydissä sai rauhassa ihmetellä vanhan Delhin ihmisvilinää, hajuja ja varsinkin ääniä, sillä kaikenlaiset torvet soivat ympärillä ja välillä pauhasi musiikkikin.
Moskeijassa me naiset saimme yllemme aamutakkimaiset kaavut ja kengät piti jälleen riisua, mutta päätä ei tarvinnut peittää. Ihastelimme moskeijan arkkitehtuuria ja näimme, että miehet ja naiset saivat rukoilla samassa tilassa. Intiassa islam on oppaamme mukaan vapaamielisintä.
Moskeijasta pääsimme riksakyydillä takaisin busseille, tällä kertaa kapoisten kujien kautta. Ajoimme bussilla puistoon, jossa on Mahatma Gandhin muistomerkki, ikuinen tuli. Kävelimme puistossa ja otimme koko joukosta ryhmäkuvan, ennen kuin joukko jakaantuisi kahtia seuraavana päivänä.
Tässä vaiheessa alkoi jo olla melkoinen nälkä. Meidän oli määrä syödä illallista yksityiskodissa keskiluokan asuinalueella. Luvassa oli intialaisen ruuan kurssi. Sitä ennen piipahdimme mattokaupassa seuraamassa, miten aito intialainen matto valmistetaan. Opin, että suuren maton tekoon menee kuukausia ja että matto vain paranee vanhetessaan. Senkin opin, että turkkilaiset ja intialaiset matot tehdään eri tavoilla ja että intialainen on ohuempi, mutta kestävämpi.
Lopulta päästiin intialaisen ruuan pariin. Rouva Jyoti Agarwal, Master Chef, toivotti meidät tervetulleiksi kotiinsa ja esitteli ensin intialaista ruokakulttuuria yleensä ja puhui sitten lempiaiheestaan eli mausteista. Hän sanoi, että ruoka korvaa lääkkeet, mikäli ihminen syö oikein. Meille kerrottiin esimerkkejä siitä, mihin vaivoihin mikäkin mauste on. Sitten hän esitteli mm. chutneyn, tikin, voikanan, tandoorikanan, dalin ja pulao-riisin valmistusta ja lopuksi päästiin syömään useaa ruokalajia sekä herkullista suklaakakkua jälkiruuaksi. Saimme kotiinviemisiksi Gourmet Desire -reseptimonisteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti