Kummimatkan jälkeen

Heti seuraavana päivänä Intiasta palattuani olin paikallislehden haastateltavana. Toimittaja tuli kotiini ja rupattelimme toista tuntia. Olin siinä jo ehtinyt purkaa laukun (jota en kylläkään pitänyt kuumassa saunassa, niin kuin ehkä olisi suotavaa; panin vain vaatteet pesuun ja yritin tuulettaa koipallojen hajua). Laukku painoi kotimatkalla vähemmän kuin mennessä, vaikka tuomisia olikin: hauskoja kuvakirjoja hindujumalista, Nandanin tekemät käsityöt, sininen kangaskassi, sinipohjainen kaftaani, mustavalkoinen mekko, intialaista suklaata, mausteita ja juomatiivisteitä, paikallista riisiä, teetä, keksejä, sanomalehtiä sekä huivit koulun Intia-ryhmän tytöille.

Töihin palattuani pidin pariin otteeseen lyhyen tilaisuuden, jossa esittelin matkaa ja kummiutta powerpointin avulla. Kävin myös paikallisessa seurakunnassa diakoniakerhon vieraana ja pidin esitelmän. Tosin yksi kuulija nukahti heti alussa ja kysyi lopussa, mistä maasta tässä olikaan kyse!
Koulussamme pidettiin taksvärkkipäivä, jonka tuotosta puolet lahjoitettiin intialaisten lasten koulunkäynnin edistämiseen. Kaikkiaan keräsimme rahaa 2400 euroa. Tällä summalla saamme noin 40 polkupyörää Rajnandgaonin lapsille, erityisesti tytöille, jotta heidän pitkä koulumatkansa yläkouluun sujuisi nopeammin ja turvallisemmin.

Kestävän kehityksen ryhmän tytöt auttoivat minua tilaisuuksissa ja kävimme ennen lukukauden päättymistä vielä syömässä Jyväskylän intialaisessa ravintolassa.

Keke-ryhmäläiset intialaisella lounaalla ravintola Shalimarissa. Suomalaisia kun olemme, valitsimme miedoti maustetun version.

Yhdeksällä eurolla saimme riisiä, kanaa inkivääri-,valkosipuli- ja tomaattikastikkeessa (Chicken Madras), salaattia, naan-leipää ja mango-lassia.

Mukavaa oli myös se, että lukion opettajakunta päätti ottaa oman kummilapsen. Sainkin äskettäin tietää, että lapsi on Hoshangabadista ja 7-vuotias tyttö. Myös yläkoulun rehtori näytti vihreää valoa sille, että otamme samalta alueelta toisenkin kummilapsen, yläkoululle. Koulut maksavat vuosimaksun, joka kerätään osittain opettajilta ja osittain oppilailta (vaikkapa taksvärkin muodossa). Kestävän kehityksen ryhmät pitävät kummilapsiin yhteyttä ja kertovat heidän kuulumisistaan muulle koululle. Minä olen tämän toiminnan koordinaattorina. Ehkä jonakin päivänä lähden World Visionin kanssa uudestaan Intiaan, tällä kertaa Hoshangabadin viidakkoseudulle, ja mukanani on kaksi nuorta, toinen yläkoululainen ja toinen lukiolainen!

Turistina Agrassa ja kotiinpaluu

Työkiireet estivät tehokkaasti blogin kirjoittamisen loppuun heti matkan jälkeen, mutta tammikuun pakkasista on vallan hauskaa palata takaisin helteiseen Delhiin! Kun kummilapsen tapaaminen ja World Visionin Intian-projektiin tutustuminen oli ohi, jatkoimme turisteina. Perjantaina 16.10. lähdimme aamuvarhain Delhin hotellistamme rautatieasemalle, josta lähti turistijuna Agraan kello 6.10. Voin vakuuttaa, että Delhin rautatieasema ympäristöineen on selkäpiitä karmiva kokemus jopa aikaisin arkiaamuna. Siellä täällä maassa, niin ulkosalla kuin sisällä asemarakennuksessa, lojui erilaisia myttyjä, jotka olivat vilttiensä ja pressujensa alla nukkuvia ihmisiä. Kerjäläisiä ja rampoja oli kaikenlaisia, pienistä alastomista vauvoista elefanttitautia sairastavaan mieheen. Olimme saaneet hotellista aamiaispussit, jotka moni jätti vaivihkaa kerjäläisten ulottuville, joko lähtö- tai pääteasemalla. Kuljimme tiukassa jonossa oppaan perässä reput tukevasti vatsan puolella, maassa olevia nukkujia väistellen. Silti joku yritettiin ryöstää. Valokuvaamaan emme tuon marssin aikana juuri ehtineet.

Nämä tavarat osoittautuivat matkalla tärkeiksi: kaulapussi, käsidesi, intiimikosteuspyyhkeet, matkapahoinvointirannekkeet, maitohappobakteerit ja nesteytysjauhe.

Agran rautatieasemalta ajoimme Clarks Shiraz -hotelliin ja lähdimme sieltä tutustumaan Agran linnoitukseen ja mogulihallitsijoiden arkkitehtuuriin. Loppupäivästä shoppailtiin.
Seuraavana päivänä vuorossa oli kuuluisa hautamonumentti Taj Mahal, joka on mogulihallitsija Shah Jahanin viimeinen rakkaudenosoitus menehtyneelle puolisolleen. Oppaamme oli kertonut niin hyvin ja mielenkiintoisesti koko tuon rakkaustarinan, että minua nauratti, kun muistelin, miten Slummien miljonääri -elokuvassa vahingossa amerikkalaispariskunnan oppaaksi joutunut päähenkilö kertoi monumentista opastettavilleen.

Lähes koko retkue turistikuvassa ennen Taj Mahalin läpikävelyä. Ennen itse monumenttiin astumista piti kenkien päälle pujottaa suojatossut.

Pääsylippuja.

Sunnuntaina 18.10. koitti kotiinlähdön aika. Finnairin suora reittilento lähti Delhistä kello 10.30. Aikaeron vuoksi saavuimme Helsinkiin mukavan ajoissa kello 15.20. Miellyttävän viileään mutta aurinkoiseen Helsinkiin!